Featured Slider

SISUSTUSHAAVEITANI VUODELLE 2018

”Haaveillaanko hetki? Uusi vuosi saa useimmilla meistä sisustushaaveet nousemaan pintaan. Haaveissa voi olla sisustaa uusi koti, parempi järjestys säilyratkaisujen päivityksellä, pintojen raikastus, tai vaikka tuoda uutta väriä sisustukseen. Toki myös ihanilla uusilla kalusteilla, valaisimilla, tekstiileillä ja sisustusesineillä – tai olemassa olevien kierrättämisellä, saa kodin ilmettä tehokkaasti päivitettyä. Mikä parasta, haaveilla voi isostikin, vaikka itse toteutus etenisi omalla tahdillaan! Millaisia sisustushaaveita sinulla on vuodelle 2018?”


Ihanan Coffee Table Diary-blogin pitäjä Giselda haastoi sisustusbloggaajia miettimään haaveitaan tälle vuodelle ja vaikka olinkin Sisustussuunnitelmia-postauksessa jo sivunnut aihetta, olen nyt miettinyt tavoitteitani kodille ja sisustamiselle vähän laajemmalta kantilta. Kokosinkin muutaman ihan konkreettisen haaveen lisäksi myös toiveitani sille, millainen sisustaja haluaisin olla ja mitä toivon kodiltamme nyt ja tulevaisuudessa.


Valaisimet. Olen aina ollut huono valaisimien kanssa, käytännössä mikään lamppu ei ole minua oikein inspiroinut ja sen voi kyllä nähdä katsellessani kotikuvia vuosien varrelta: valaisimet eivät ole pääosassa missään tilassa, ja nekin jotka näkyvät, ovat Ikeasta. Vaikutteille altistuttuani olen kuitenkin vihdoin tykästynyt kahteen valaisimeen, ja ei liene vaikea arvata mitä ne ovat: Flosia! Flosin 265 olisi täydellinen olohuoneeseen sillä tila kaipaa valaisinta joka on näyttävä mutta ei ole maiseman edessä ja Flos 2970/30 taas olisi itseoikeutettu kuningatar keittiötä koristamaan. Vaan raaskinko sijoittaa niihin saman verran rahaa kuin mitä minulla on mennyt suunnilleen koko kodin kalustamiseen tähän mennessä?

Peilit. Peili materiaalina on alkanut kiinnostaa minua, sillä se näyttää samaan aikaan ylelliseltä, kepeältä ja heijastavana elementtinä on takuuvarmasti mielenkiintoinen lisä sisustuksessa. Peilipöytä olisi hyvä katseenvangitsija ja vielä uskaliaampi tekee peilipintaisen hyllyn, jollainen sopii täydellisesti esimerkiksi kiinteän syvennykseen. Minulla on makuuhuoneessa juuri sopiva syvennys odottamassa sille sopivaa käyttöä, olisiko tässä sellainen?

Taide. Haaveilen olohuoneeseen tulevasta isosta, mustavalkoisesta maalauksesta jossa olisi hevosia. Minä rakastan hevosia, olenhan omistanutkin kaksi sellaista. Maalaus saisi olla melko abstrakti mutta kuitenkin sellainen, josta aihe on selkeästi tunnistettavissa. Koska minulla on kaksi hyvää kättä ja siveltimiä, lankeaa luomisprosessi harteilleni ja tämän projekin kimppuun olisi tarkoitus käydä vielä ennen kesää, hauska nähdä millainen lopputuloksesta sitten tulee!


Rentous. Haluaisin osata sisustaa rennommin. Päästää irti tyylipuhtauden tavoitteesta. Koen oman tyylini melko jäykäksi ja haluaisin aina kaiken sopivan täydellisesti yks yhteen, mikä on rajoittanyt paljon valintojen tekoa. Kunpa voisin sekoitella taidokkaasti eri elementtejä ja osata olla ottamatta sisustamista niin kauhean vakavasti! Jos pystyisin vaikkapa yhdistää ylläolevien kuvien tyylit keskenään samaan asuntoon, voisin taputtaa itseäni olalle: pidän nimittäin  molemmista hyvin paljon.

Järjestys. Jo ennen tätä kotia haaveilin että kodissamme olisi ylivertaiset säilytysratkaisut, kaikelle olisi paikkansa ja koti olisi niin siisti, että sinne voisi kutsua kenet tahansa milloin tahansa. Totuus on kuitenkin, että vaikka järjestyksenpito olisi mahdollista, meillä on aina todella sekaista ja syy löytyy allekirjoittaneesta. Hienostakaan sisustuksesta ei ole paljon iloa jos lattiaa täplittävät sekalaiset romuröykkiöt ja vaatteet on viskattu minne sattuu. Siispä tämän vuoden tavoitteena olisi oppia takaisin siksi siistiksi ihmiseksi, joka joskus ennen olin ja miettiä kodin säilytysratkaisut valmiiksi, jotta ne kaikin tavoin auttaisivat järjestyksenpidossa.

Tarpeettomista haluista irti päästäminen. Vaikka haaveilen totta kai monista ihanista asioista joita kotiini haluaisin, suurin ja hartain toiveeni sisustuksessa olisi, että oppisin että ihan kaikkea ei tarvitse saada. Haluaisin oppia ymmärtämään, että kotini on oma kokonaisuutensa, jolle rajoitteensa luovat niin käytettävissä olevan rahan määrä kuin asunnon ominaisuudet. Haluaisin saada itselleni iskostettua päähän, että vaikka ostaisin kaikki kynttilänjalat ja just ne oikeat sohvatyynyt niin kotini ei siltikään tulisi näyttämään samalta kuin siinä upeassa Pinterest-kuvassa. Koska se ei vain yksinkertaisesti ole sama asunto - eikä sen tarvitsekaan olla! Sisustamisen on tarkoitus olla hauska harrastus ja vaikka se hauskuus ehkä tässä remontoidessa ja suunnitellessa on päässytkin välillä sumentumaan, yritän kirkastaa tätä tavoitetta tänä vuonna ja rakastaa kotiani sellaisena kuin miksi se on käsissämme muotoutunut. :)

Kuvat: Oma / FlosPinterest / Pinterest / Pinterest / Pinterest /Pinterest

MENESTYMISEN MYYTISTÄ


Jokainen meistä on kuullut, että kuka tahansa voi menestyä kun vain uskoo asiaansa, on tarpeeksi yritteliäs ja ahkeroi tavoitteidensa eteen. Oli tavoite sitten unelmatyöhönsä pääseminen, huippulahjakkaaksi tuleminen, menestyksekkään yrityksen perustaminen tai vaikkapa rikastuminen, onni on vain itsestä kiinni, eikö vain? 

Sen jälkeen kun kiinnostuin pari vuotta sitten itseni kehittämisestä sekä talousasioista, olen lukenut läpi lukemattomia motivoivia kirjoja, kirjoituksia ja kuunnellut inspiroivia podcasteja, joissa kaikissa menestyminen on ollut yksi keskeinen aihe. Ensin ne innostivatkin minua ja tuntui, kuin niistä olisi saanut uutta draivia saada elämässään jotain vähän enemmän aikaiseksi. Pikkuhiljaa innostuksen rinnalle tuli kuitenkin toinen, nakertava tunnetila joka ei ottanut jättääkseen: riittämättömyyden tunne.

Koin jonkinlaista syyllisyyttä huomattuani, että en kyennytkään saavuttamaan kaikkia parempaan elämään liittyviä tavoitteita, joita olin vaivihkaa itselleni asettanut. Kun sitten luin siitä, miten kaikki on omasta toiminnasta ja motivaatiosta kiinni ja kuinka menestys on oikeilla askelilla ihan nurkan takana, se pikemminkin lannisti kuin innosti. Epäonnistumisiani kerratessa en tullut ajatelleeksi sitä, että vika ei ehkä ollutkaan minussa vaan siinä miten korkealle olin riman asettanut.

Vaikka ensin koin olevani vain ilonpilaaja joka ajatuksillaan tahraa yleisen yes I can-henkisen suorittamispöhinän, Helsingin Sanomissa julkaistu juttu nuorten aikuisten kokemasta menestymisen paineesta osoitti, että en ehkä olekaan niin yksin asiani kanssa kuin luulin. Mitä enemmän olen nyt katsellut ympärille, olen ollut aistivinani, että menestyksestä kenties onkin tullut normaaliksi mielletty tila: jonkinlainen perustaso, johon jokaisen olisi hyvä yltää. Media, some ja yhteiskunnalta tulevat signaalit tuntuvat kaikki vain vahvistavan sitä. Koska menestyminen kuitenkin yleisesti käsitetään sellaisena, että sinulla menee yhdellä tai useammalla elämän osa-alueella keskimääräistä paremmin, on ymmärrettävää miksi jokainen ei pääse siitä osalliseksi, jo ihan tilastollisen mahdottomuuden vuoksi.

Kaikki esimerkiksi eivät voi olla yhtä aikaa rikkaita tai kuuluisia. Lahjakkuudenkin suhteen monella tulee raja vastaan, vaikka kuinka jaksaisi harjoitella sen 10000 tuntia. Ja onpa tuurillakin osansa pelissä: joidenkin kohdalle se osuu, toisten ei. Vaikka omaan asenteeseen ja jaksamiseensa ihminen voikin vaikuttaa, on meillä hirveän erilaiset lähtökohdat siinäkin. Menestymisen myytillä tarkoitankin sitä, että kauttarantain meille uskotellaan kaiken olevan mahdollista kaikille, vaikka se ei sitä olisi. Kun sitten iso joukko ihmisiä tavoittelee samoja asioita ja kilpailee paalupaikoista, syntyy väistämättä niiden menestyjien lisäksi myös ihmisiä, jotka mieltävät itsensä epäonnistujiksi ja syyllistävät itseään, osa ajautuen syvempiinkin aallonpohjiin.

Siitä syystä sitä toivoisi, että kun unelmia myydään, jossain olisi edes pienen pieni disclaimer missä lukisi, että menestys ei aina ole vain itsestä kiinni, ja että kaikkien ei edes tarvitse menestyä. Että ei se elämän onnellisuus ole vain siitä kiinni, miten skaalaudut suhteessa toisiin ihmisiin. En tällä missään nimessä halua viedä kunniaa niiltä jotka ovat menestyneet kovalla työllä, omilla ansioillaan ja jotka nauttivat siitä mitä tekevät, enkä toisaalta halua myöskään vähätellä omaa elämääni, vaan lähinnä sanoittaa sitä, miltä tuntuu kun tavoitteet ja resurssit saavuttaa niitä ovat pahasti ristiriidassa keskenään.


Näiden ajatusten pohjalta olenkin alkanut katsoa menestystä eri näkökulmasta. Vaikka edelleen ihailen monia menestyneitä ihmisiä, olen tajunnut, että minun ei tarvitse yrittää seurata juuri heidän jalanjälkiään. Olen sen sijaan löytänyt uusia idoleita ihmisistä jotka ovat tajunneet jo aikoja sitten, että elämä voi olla oikein hyvää vaikka ei osallistuisikaan yhteiskunnalliseen kilpajuoksuun vaikkapa vauraudesta, älykkyydestä, kauneudesta tai työurasta: ihmisiä joiden kaltainen haluaisin sisimmässäni itsekin olla. Se on opettanut minulle, että menestystä onkin monenlaista.

Tästä päästään siihen, että menestys kannattaa määritellä itse, sen sijaan että antaa ulkopuolisten paineiden tehdä se sinun puolestasi. Meillä jokaisella on tietty määrä resursseja, ja se osaltaan määrittää sitä mihin pystymme, mitä jaksamme, mihin asti pääsemme. Kun sovitamme tavoitteemme omien kykyjemme, intohimojemme ja jaksamisemme mukaan ja onnistumme tekemään parhaamme niiden luomien raamien pohjalta, siinä on jo ihan riittävästi menestystä!

Ehkä on siis aika lakata rankaisemasta itseään siitä, mihin ei ole yltänyt ja sen sijaan kiittää itseään siitä, mitä on saavuttanut. Olla armollinen itselleen. Joskus realiteettien kohtaaminen ja oman rajallisuutensa tajuaminen ei ole lannistavaa, vaan päinvastoin. Vaikka itsestä ei olisikaan kiipeämään yhteiskunnan tikkaita pitkin korkeimmille sijoille, sitä voi kuitenkin olla oman elämänsä sankari. Ja se on kaikista tärkeintä.

YKSI YÖ JOULUUN ON


Yksi yö jouluun, ja vimeistään nyt on aika pistää velvollisuudet ja aikataulut nurkkaan, ja rauhoittua pyhien viettoon. Viime viikkoina on tosin väsyttänytkin niin, ettei ole paljon muuta jaksanut kuin käydä töissä ja viettää loppuaika nukkuen tai vain oleillen, ilman sen suurempaa päämäärää. Joka talvi minua vaivaava kaamosväsymys on onneksi ollut nyt hieman helpompi kestää, sillä asuntomme on valoisampi kuin yksikään edellisistä kodeista ja niin harmaata päivää ei ole ollut, etteikö jossain meren yllä olisi hieman valonkajastusta näkynyt. Niinkit pienet asiat ovat auttaneet jaksamaan, ja nythän päivät lähtivät jo pitenemään, eli voiton puolella ollaan!

Tätä päivää olemme viettäneet ihan kotosalla, kynttilöitä poltellen ja joulumusiikkia kuunnellen. Illalla sytytetään takkaan tuli, saunotaan ja pistetään joku hyvä tuttu leffa pyörimään. Vaikka jouluihminen minussa on surrut, ettei kovin kummoisesti tullut kotia koristeltua tänä vuonna remontin ja kaiken takia, saatiin sentään tekokuusi pystyyn ja lyhdyt esille: mielestäni ne riittävät ihan hyvin tunnelmaa luomaan. Sydämeenhän se joulu tehdään, sanotaan laulun sanoissakin. 






Ei muuta kuin hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille!