Kuten olen jo aiemmin kertonut, tavoitteenani on pitkässä juoksussa omistaa vähemmän mutta parempaa. Paremmalla tarkoitan jotain, mikä on niin ihanaa ja myös kestävää, että siitä ei hevin tule luovuttua. Laukut ovat olleet jo pitkään kipuilukohteeni tämän suhteen: vuosien haaveilusta huolimatta niihin ei ole ikinä tullut panostettua sen kummemmin, mutta nyt päätin, että asiaan tulee muutos! Kesän alesta löytyikin jotain mikä sopi sekä kukkarolle että täsmälääkkeeksi haaveisiin: Mulberryn Mini Lily suloisessa buttercream-värissä.
Olin jo pitkään haeskellut pikkulaukkua, joka sopisi värinsä ja kokonsa puolesta melkein mihin asuun vain, myös niihin kesäisen kevyisiin joihin en ennen tahtonut löytää mitään kaveriksi. Lily ratkaisi nuo pulmat kertaheitolla! Vaikka se ei kokonsa puolesta ole maailman käytännöllisin, laukku mahduttaa hyvin sisäänsä ne välttämättömimmät, eli kännykän, lompakon, avaimet ja huulipunan tai -rasvan. Lisääkin hilpetööriä sinne saa riippuen siitä miten paljon tahtoo nahkaa venyttää, mutta itse pyrin pakkaamaan sisällön väljästi ettei laukku valahda vallan muodottomaksi.
Koska olen joku aika sitten myynyt muutaman laukun pois, löytyy kokoelmastani vain tämä ihanuus, yksi iso olkalaukku sekä pieni clutch. Setti ei juuri muuta enää kaipaa kuin jonkin keskikokoisen laukun, mutta kaikki aikanaan! Joskus hyvä diili antaa odottaa itseään, ja huonoon taas ei kannata lähteä mukaan ollenkaan. ;)