Yksi
Krabin rauhallisimmista rannoista on Tup Kaek,
jossa on vain muutamia luksushotelleja ja -resortteja, eikä oikeastaan
mitään muuta. Viidakko alkaa heti resortien takaa ja lähimpään kylään
on viitisen kilometriä. Alue sopii siis sellaiselle, joka hakee
lomaltaan rauhaa ja kauniita maisemia. Erityisen rauhallista Tup
Kaekissa vaikutti olevan lomasesongin ulkopuolella, sillä kun saavuimme
lokakuussa Anyavee Beach Resortiin, oli siellä lähes autiota.
Työntekijöitä oli enemmän kuin majoittujia, ja saimme alkuperäisen
majoituksemme vaihdettua ilmaiseksi superior-merinäköalahuoneistoon.
Ja
miten kaunis näkymä se olikaan! Karstivuoret ja Hong-saari nousivat
merestä kauempana ja kalastajat nostelivat verkkojaan lahdella. Resort
sijaitsee rinteessä joten maisemat ylhäältä ovat juhlavat. Alas rantaan
pääsee siististi kukkaistutuksilla ja vesialtailla kehystettyjä
portaita pitkin ja siellä odotti myös uima-allas, rantaravintola,
rantakeinu ja rantatuolit. Rannasta oli mahdollista lähteä pitkähäntäveneillä lähisaariin tutustumaan,
mutta me emme tätä mahdollisuutta hyödyntäneet. Me
nautimme neljä päivää täydellisestä joutilaisuudesta, ottaen aurinkoa,
uiden lämpimässä meressä ja lukien kepeitä pokkareita. Koska oli
sadekauden viimeiset viikot menossa, sää oli joka päivä kaunis, mutta
iltapäivällä satoi aina tunnin tai pari. Se ei meitä haitannut
laisinkaan; silloin oli mukava tunnelmoida sisällä sängyllä leväten tai
meressä uiskennellen.



Aamiainen oli täyttävä, ja sisälsi
kaikkea tuoreista hedelmistä lämpimiin ruokiin ja kattavaan
mehuvalikoimaan. Ruokaa oli ihana nautiskella korkealla sijaitsevalla
parvekkeella, mistä meri näkyi taas vähän eri kulmasta. Alueen vehreys
käy myös ilmi sieltä korkealta kurkkiessa. Iltaisin taas kävelimme
laskuveden paljastamalla rantahiekalla, etsien simpukoita, rapuja, koralleja ja
muuta mielenkiintoista, sekä ihastellen purppuran, vaaleanpunaisen ja
violetin kaikissa sävyissä hehkuvaa auringonlaskua. Ilma oli kuin
linnunmaitoa ja viidakosta alkoi kuulumaan sirinää.
Pimeän tultua söimme (usein ainoina asiakkaina) tunnelmallisen illallisen
drinkkeineen rantaravintolassa.
Pimeydestä huolimatta samalla näimme syödessämme, kuinka nousuvesi
hiljalleen valtasi takaisin alaa, kunnes oli peittänyt koko rantahiekan
allensa ja lainehti taas vain muutaman metrin päässä meistä. Silloin tuntui siltä, että tästä ei enää tyytyväisemmäksi olo voi tulla.