YÖ SAHARASSA

Marrakechista itään, Atlasvuorten toisella puolen, alkaa Sahara; maailman suurin erämaa, joka peittää Euroopan kokoisen alueen Afrikassa. Unelmanani on pitkään ollut päästä näkemään edes pieni siivu siitä, ja tällä matkalla haave vihdoin toteutui. Ehdimme nähdä Saharan kivikkoista erämaamaisemaa tuntikausien ajan kahden päivän menomatkan aikana, mutta päämääränämme olivat Erg Chebbin hiekkadyynit lähellä Algerian rajaa; siellä pääsisimme ratsastamaan kameleilla dyyneillä olevaan leiriin, jossa viettäisimme yön.

Kamelilla ratsastaminen on yleisen mielipiteen mukaan epämukavaa, mutta minusta se oli vain hauskaa! Vaikka hevoset eivät ole yhtä huojuvia tai korkeita menopelejä, on niillä ratsastaminen antanut selkeästi hyvää harjoitusta kamelikoettelemusta varten, sillä olin ryhmästämme ainoa joka ei pitänyt käsillä kiinni ollenkaan ja näin ollen pystyin kuvaamaan duuneja vapaasti joka suunnasta, satulassa ympäri pyörien. Takamus siitä tulee kyllä helläksi vaikka mitä tekisi, ja puolentoista tunnin mittainen matka tuntui todella pitkältä! Keskellä dyynejä näytti siltä, että ne jatkuisivat loputtomiin, vaikka tiesinkin, että näin ei ole. Dyynithän ovat lopujen lopuksi aika harvinaisia Saharassa, suurin osa on kivierämaata ja sellainen olisi meitäkin odotellut, jos olisimme tarpeeksi pitkälle menneet. 

Auringonlasku värjäsi dyynit lähes punaisiksi ja kaunis näky sai meidät kaikki hiljenemään. Auringon kadottua horisonttiin alkoi illan lämpö sekä valo kadota vikkelään, mutta nautimme tunnelmasta yhtä kaikki. Dyyneillä näkyi siellä täällä jalanjälkiä, mutta yllättäen suurin osa maisemasta oli koskematonta. 

Saavuimme leiriin pimeän tultua, ja emme nähneet mitään. Siis kirjaimellisesti, koska leirissä eivät toimineet edes sähköt aluksi, ja koska se oli jossain dyynien syrjäisimmässä, kaukaisimmassa kolkassa. Hetken yrittämisen jälkeen ne saatiin pelaamaan, ja näimme vihdoin kunnolla majoituksemme alhaisen tilan. Teltat todella olivat...telttoja. Sisällä teltoissa hiekan päällä oli ohuita patjoja ja peitteitä, lakanoista eivät paikalliset varmasti ole kuulleetkaan. Lämmitystä ei tietenkään ollut. Saniteettitiloiksi meille osoitettiin koko erämaa. Suomalaisena tämä ei ollut mikään ongelma muun kuin kestävän matkailun kannalta (Sahara täynnä vessapaperia!) mutta kainommat aasialaiset matkatoverimme olivat pidätelleet urheasti koko reissun ajan.

Välillä sähköt katkesivat uudelleen mutta tähtitaivasta katsellen aika kului rattoisasti niin kauan, kunnes pääsimme syömään isompaan yhteistelttaan, jossa jopa oli lämpöä! Pöytiin kannettiin isot taginet täynnä lihaa ja kasviksia, ja jokaiselle annettiin haarukka. Jälleen kerran länsimaiset standardit törmäsivät paikallisen elintasoon - jokaisen oli tarkoitus syödä samasta padasta. No ei siinä mitään, mutta ottaen huomioon, että kyseessä ei ole mikään sormiruoka, oli jokaisella hieman haastetta saada osansa ruoasta sen putoillessa haarukasta!

Illallisen jälkeen lämpötila oli laskenut jo varmasti lähelle nollaa, ja olimme todella kylmissämme. Hiekkainen patja ei kutsunut meitä nukkumaan, mutta tiesimme ettei se tästä sen lämpimämmäksi ja paremmaksikaan tule muuttumaan...kunnes pelastus tuli ikäisemme argentiinalaispariskunnan suunnasta. He olivat ottaneet mukaan pullon viiniä, ja päätimme lähteä nauttimaan sitä leirin ulkopuolelle. Kuljimme pimeässä jonkin matkaa ja lähdimme kapuamaan reilusti yli satametristä dyyniä ylös. Päästyämme tarpeeksi korkealle, istahdimme istumaan ja nautimme viinistä ja hyvästä seurasta monta tuntia. Missään ei näkynyt mitään, paitsi joku pieni valo kaukaisuudessa, todennäköisesti Algerian rajan lähettyvillä, se kun ei kaukana meistä ollut.

Mutta se tähtitaivas! Voi luoja, se oli kaunis. Maailmassa ei ole nykyään enää paljon yhtä syrjäisiä paikkoja, joissa samaa pääsee näkemään. Yhtään mustaa kohtaa ei taivaalla näkynyt; se oli niin täynnä tähtiä. Ensimmäistä kertaa näin kunnolla Linnunradan, kun se harmaana juovana kaartui yllämme koko taivaan läpi. Tuttuja tähtikuvioita oli vaikea löytää, sillä kaikki loisti niin kirkkaasti. Lukuisia kertoja hiljennyimme keskustelun lomassa ja vain tuijotimme ylös. Dyynillä istuessa tuntui vieläpä, että taivas olisi vähän lähempänä. Oli mahtava tunne olla siinä, maailman suurimman erämaan laidalla, universumi yllämme.

Lähdimme tavoittelemaan jossain kohtaa keskiyötä dyynin huippua, mikä osoittautui pimeässä paitsi raskaaksi, myös vaaralliseksi. Toverimme luovuttivat aiemmin ja lähtivät laskeutumaan alas, me jatkoimme vielä melkein huipulle asti. Siellä alkoi tuulemaan pirusti ja dyynin harjanne muuttui jyrkäksi. Taisin mennä hieman paniikkiin, kun seisoin harjanteen keskellä, molemmissa suunnissa jyrkkä pudotus pimeyteen. Onneksi hiekka upotti niin paljon, että askel ei päässyt juuri lipsumaan. Alasmeno kesti aikansa, mutta sinne päästyämme jäimme vielä nauttimaan olostamme kahdestaan. Vasta silloin kiinnitin huomiota siihen, mitä kuulin. Tai tarkemmin ottaen mitä en kuullut. Erämaassa oli täysin hiljaista. Ei pienintäkään ääntä, ainoastaan humina omissa korvissa. Sitä ei tule ikinä ajatelleeksi, kuinka meluisa metsäkin loppujen lopuksi on. Tämäkin seikka vahvisti mielikuvaamme siitä, että nyt tosiaan oltiin jossain jumalan selän takana.

Näiden ajatuksien kera palasimme leiriin, jossa kaikki jo nukkuivat, myös argentiinalaiset. Lievästi inhosta väristen hilauduimme peittojen alle, ja muistan kuinka nukuin ehkä tunnin koko yönä: enimmäkseen heräsin siihen, että naamani oli jäässä. Yritin vain kietoa huivia tiukemmin kasvojen ympärille ja sulkea silmät uudelleen. Viideltä meidät herätettiin, joten koettelemukseni ei onneksi jäänyt kovin monen tunnin mittaiseksi. Vielä pilkkopimeässä kapusimme kamelien kyytiin, ja lähdimme takaisin päin. Pikku hiljaa maisemaan alkoi tulla valoa ja värejä, ja lopulta aamuauringon ensimmäiset säteet valaisivat dyynejä. Paluumatkaankin kului puolitoista tuntia, ja perille päästyämme nautimme hotellilla aamiaista ja lepäsimme hetken, ennen kuin alkoi pitkä paluumatka takaisin Marrakechiin.

Vaikka reissumme ei ollutkaan mikään viiden tähden pakettimatka, tarjosi maailma ja luonto taas meille unohtumattoman elämyksen, josta nyt jo on jäljellä vain hyviä muistoja. Matkailu todella tekee rikkaaksi! 

ATLASVUORET OSA 2

Tässä toinen erä suosikkikuviani Atlasvuorilta, Pohjois-Afrikasta. Mietin viime vuonna, miksi vuorikuvani olivat niin mitäänsanomattoman näköisiä, mutta olin tehnyt aloittelijan virheen ja kuvannut vain keskipäivän valossa. Virheestä viisastuneena tällä reissulla keskitin kuvaamisen pääsääntöisesti aamuun ja iltaan, ja voi miten kauniina kaikki silloin näkyikään!

 Tämä on yksi lempiotoksiani, vuohet vaeltamassa rinteillä. Näillä otuksilla oli paimen kaitsijanaan, mutta välillä vastaan tuli sellaisia vuohilaumoja, jotka tuntuivat kulkevan vailla mitään ihmisseuraa. Eivät ne kai kauaksi lähde reviiriltään. Näin muutamia vauvavuohiakin, aivan ihania; loikkivat emojensa kyljissä ja olivat pelkkää pörröistä karvaa ja honteloja koipia!

Tältä näyttävät vuoristokylät Marokossa: yksinkertaisia savisia rakennuksia tiiviisti toisissaan kiinni, ympärillä pengerretyt viljelysalueet. Talvella kaikki näyttää karulta, mutta kesällä vihreys on kuulemma huumaavaa. Vuorten rinteillä näkyvät eriväriset kerrostumat kiveä, hiekkaa ja savea. Tulvat eivät ole harvinaisuus näissä laaksoissa, ja joskus ne vievät taloja ja jopa ihmisiä mennessään.

Ensimmäinen kuvasarja Atlasvuorilta löytyy täältä.

ATLASVUORET MAROKOSSA

Huikean näköistä, eikö? Atlasvuoristo Pohjois-Afrikassa on lähes Alppien korkuinen ja tuplasti pidempi vuorijono, jonka majesteettiset maisemat tarjoavat vuorien ystävälle loputtomasti silmänruokaa, etekin Korkealla Atlaksella Marokon keskiosissa. Sen ylimmälle huipulle, Jebel Toubkalille, on suhteellisen helppo patikoida kahdessa päivässä. Siksi se onkin hyvin suosittu kohde vuorikiipeilijöille. Alueella on myös lukuisia patikointireittejä ja kauniita laaksoja, ja tämä kaikki sai meidät valitsemaan Marokon talvilomakohteeksemme.

Kahden päivän vuoristolomamme alkoi Imlilistä, joka on pieni kylä Toubkal-vuoren juurella. Sieltä lähtee suurin osa patikointireiteistä, ja siksi se on paras paikka aloittaa vuoriin tutustuminen. Kylä on silti hiljainen, ja etenkin talvikuukausina kanssaturistia voi olla jopa vaikea nähdä. Majoitusolosuhteet yllättivät meidät: vaikka emme odottaneetkaan eurooppalaista tasoa, olivat majapaikat jopa marokkolaisittain kehnoa tasoa: simppeleitä savitaloja, ei aina lämmitystä, meidän tapauksessamme ei myöskään lakanoita, lämmintä vettä tai sellaisia pikku asioita kuten valaistusta kylpyhuoneessa tai vessapaperia. Aamupalaksi pelkkää pölyltä maistuvaa leipää ja oliiveja. Voitte siis kuvitella, että vietimme ulkosalla kaiken mahdollisen ajan!

Luonnolla onkin tapana yleensä parantaa kaikki kehnosta majoituksesta johtuvat traumat, eikä tämä paikka tehnyt poikkeusta. ;)

Kuten vuorilla aina, sää vaihteli aika lailla aurinkoisen lämpimästä hyytävään tuuleen ja vesisateeseen, joka alkoi ylempänä vuorella ja muuttui vielä ylempänä lumisateeksi. Talviaikaan lämpötila on pitkälti kiinni auringonpaisteen määrästä,  ja pilvisellä säällä sitä kiskoi pipoaan syvemmälle päähänsä. Meillä ei ollut halua eikä varusteita yöpymiseen Toubkalin huipulle vievän reitin varrella, joten huipulle emme edes pyrkineet, mutta kokeilimme mihin asti päivässä ehtisimme. Lumirajan yläpuolelle ainakin, missä kasvillisuus oli jo todella niukkaa ja tuuli pöllytti lunta vasten kasvoja. Olisimme voineet jatkaa, mutta mukavuustekijät voittivat ja lähdimme takaisin laskeutumaan siitä noin kolmesta kilometristä, minne asti olimme päässeet. Hassua, ettei tarvinnut tulla kuin puolisen tuntia alas niin taas paistoi aurinko ja pystyimme istahtamaan nauttimaan eväitämme. Samalla sai nauttia varjojen iltapäiväleikeistä rinteillä ja ihastella jäätiköitä ylempänä, ja vehreämpänä aukeavaa maisemaa alempana. Eräästä kohdasta näimme esteettömästi horisonttiin, missä vastaan kartan mukaan tulee meri. Huikeaa, huikeaa.

Paluumatkalla yksi paikallinen vastaantullut mies näki mieheni repussa aurinkokennolaturin ja innostui siitä niin, että huuteli perään millä hinnalla hän sen voisi ostaa, ja haluammeko vaihtaa sen johonkin. Ei ollut ensimmäinen kerta; lähes kaikki tuolla on vaihdettavissa johonkin, rahaa ei välttämättä edes tarvitsisi jos olisi paikallisten himoitsemia asioita mukana. Vaatteita myös kovasti olisi haluttu vaihtaa, mutta me emme niistä halunneet luopua. :)

Hassua muuten , että satuin juuri katsomaan Sormusten Herra-trilogiaa, ja osa näistä maisemista tuo mieleeni Keski-maan. Karua, mutta kaunista. Seuraavassa postauksessa luvassa vielä lisää kauneutta Marokon vuoristoisilta seuduilta!

RETKIVINKKEJÄ MAROKKOON

Marokko on sen verran pieni maa, että päivän tai parin päivän retket onnistuvat helposti, ja hintataso on huokea. Reilulla sadalla eurolla voit päästä kamelisafarille Saharaan ja yöpyä berberiteltassa, ja huomattavasti pienemmällä summalla voit nauttia päiväretkistä lähiympäristöön. Hintataso on edullinen, Thaimaan tasoa.

Me halusimme nähdä komeat Atlas-vuoret, ja fiilistellä vuoristokylän tunnelmaa. Lähin paikka tällaiseen Marrakechista katsottuna on Imlil-niminen kylä, jonne pääsee helposti Grand taxilla. Ne ovat keskustasta kauemmaksi ajavia takseja; vanhoja Mersuja joissa on yleensä 6 istumapaikkaa joista voi ostaa yhden tai sitten varata koko taksin itselleen, niinkuin me teimme. Koko taksi päiväksi yksityiskäyttöön maksoi vain 530 dirhamilla ( 50 €) ja sillä saimme molemmat edestakaisen kyydin vuoristoon, kuskimme Ibrahimin luvatessa odottaa meitä monta tuntia kohteessa. Takseissa ei ole turvavöitä joten vähän jännitti kuoppaisilla teillä ajelu, samoin kun vuoristoon tulimme, oli sydän kurkussa jokaisen kaiteettoman jyrkänteen kohdalla, tiet kun ovat mutkikkaita! Mutta maisemat....nepäs olivatkin vertaansa vailla. Elämä vuoriston berberikylissä on vielä hyvin alkukantaista ja vaikka monen talon  katolla onkin satelliittiantenni, ovat rakennukset silti yksinkertaisia savesta ja tiilestä tehyjä paimentolaishökkeleitä.

 Imlil oli pieni paikka ja vaikka siellä muutamia turisteja pyörikin, oli siellä koskemattomuutta ja raikasta vuoristoilmaa! Marokossa helmikuu on kuitenkin talvikuukausi ja vuoristossa oli vasta alkukevät meneillään, mutta toisinkuin meikäläiset pitkässä paidassa hiihtäjät, paikalliset suosivat vielä toppatakkeja. Luntakin siellä oli, samoin jo alkavia kukintoja. Katsoimme lampaiden laidunnusta paimeniensa kanssa ja lähdimme edullisen lounaan syötyämme kävelemään ylös ylempiin kyliin vuoristopolkuja pitkin. Kiipeilimme ties missä ja pidimme välillä taukoa, ja perille päästyämme ihailimme yli 4 kilometrin korkeuteen päättyvää Toubkal-vuorta.

Imlil-kylään palatessamme eksyimme mattokauppiaan luokse ja hieroimme hänen takahuoneessaan kauppoja minttutettä hörppien. Olisin halunnut ostaa Beni Ouarain-maton, ja olisin ollut valmis maksamaankin siitä pyydetyn hinnan, mutta en voinut olla varma aitoudesta enkä halunnut riskeerata niin isoa summaa siihen. Olisi se varmaan ollut aito, mutta mistäs sitä ikinä tietää...kelim-maton päädyin kuitenkin ostamaan ja sen sain sopuisasti tingittyä itselleni 80% alennuksella. Kauppojen kunniaksi kilisteltiin taas minttuteellä!

Kokeilimme myös järjestettyä päiväretkeä Ait Ben-Haddoun linnoitukseen ja Ouarzazaten kaupunkiin. Retkessä parasta ja pahinta oli pitkä bussimatka reitillä, joka kiemurteli Atlas-vuorten läpi serpentiiniteitä pitkin. Taas kerran pelotti aika usein, mutta välillä taas halvaannuin siitä kauneudesta, jota vuoristo tarjoaa! Matkan varrella oli myös lukematon määrä berberikyliä, joissa hökkelien keskellä kohosi aina komea moskeija torneineen.

Ait Ben-haddou on tunnettu monien elokuvien ja sarjojen lavasteina, mm. Game of Thronesin ja Gladiaattorin. Minä, elokuvafriikki, tottakai myöhemmin etsin koko listan tuolla kuvatusta viihteestä ja eikun katsomaan! Tässä yhteydessä voin lämpimästi suositella Babel-elokuvaa, joka paitsi on todella hyvä elokuva, siinä ko. paikka näkyy selkeästi, samoin siinä näkyy paljon juuri tätä marokkolaista karua maisemaa ja pätkiä siitä, millaista elämä noissa berberikylissä on.

MARRAKECH

Marokon matka oli spontaani irtiotto kylmästä helmikuisesta arjesta Suomessa, ja ensimmäinen matkamme Afrikkaan.Tukikohtamme oli mausteinen Marrakech, ikivanha kulttuurien ja kaupan kohtaamispaikka.

Marrakech oli sekava, kaunis ja eksyttävä! Vanhakaupunki, Medina, on pienten ja kiemurtelevien kujien labyrintti jonne aivan jokainen ensikertalainen eksyy. Me vähättelimme tätä faktaa ja olimme varmoja, että kyllä nyt me löydämme majapaikkaamme helpolla: kolmen tunnin harhailemisen jälkeen ei auttanut kuin myöntää tappionsa. Katukylttejä ei aina ole, ja kujat eivät aina mene ihan niinkuin kartassa. Lopulta illansuussa saavuimme majapaikkaamme, riadiin, joksi näitä pittoreskejä majataloja Medinassa kutsutaan. Omamme, Dar Salam, oli pieni ja kaunis riad, ja majoituimme kattoterassille eräänlaiseen telttahuoneeseen. Kunnon berberitunnelmaa! Tunnelmaa riittikin tulevina öinä, sillä telttahuoneemme ei ollut äänieristetty ja kuulimme selvästi varhain aamulla alkavan ja yömyöhään asti kestävän kuhinan ja kaupankäynnin äänet viereisiltä kaduilta, samoin kuin terassilla aamuisin laulavat linnut. Terassiaamiaiset olivatkin yksi ihanimmista hetkistä lomallamme, usein saimme syödä ihan keskenämme aamiaista, joka meille tarjoiltiin; perinteisiä marokkolaisia pannukakkuja, kahvia ja tuoretta appelsiinimehua. Samalla ihailimme kaukaisuudessa siintäviä vuoria.

Pari päivää meni Medinassa pyörien, siellä on erilaisia kortteleita joissa käsitöitä on tehty iät ja ajat; siellä työtään tekivät nahantekijät, metallintyöstäjät ja ruukunvalajat. Sivukujat pullistelevat pieniä kojuja joista voi löytää mitä tahansa päivittäistavaroista antiikkiin. Huomasimme, että on olemassa selkeästi sekä "turistikujia" että "paikallisten kujia"; paikallisten kujat erottuivat siitä, että kauppiaat eivät yritelleet houkutella meitä luokseen ja myynnissä oli muoviämpäriä, tiskirättiä ja muuta marrakechilaisen arkeen sopivaa, mutta tuskin turistia kiinnostavaa. Eniten turisteille mieluisaa tavaraa löytyy keskusaukion, Jemaa el-Fnaa-aukion läheisyydestä. Noita kujia ja kauppapaikkoja kutsutaan nimellä souk, ja etenkin Marrakechissa niiden juuret juontavat kauas historiaan, jolloin ko. paikka oli aikamoinen kaupan keskus (ja on edelleen!) Afrikan alueella. Marokkohan on paikka, jossa sekoittuvat niin Eurooppa, Afrikka kuin Lähi-itä ja kaikista paikoista on ihmisiä ja tavaraa aikojen saatossa kulkeutunut tänne.
Jemaa el-Fnaa-aukiolla on ruokakojuja joista saa edullisesti paikallista ruokaa, taginepadoissa haudutettuja herkkuja ja kebakkoja ja keittoja.
Kojuruoat ovat kaikkialla Medinassa varsin turvallisia nauttia, kypsennetyt ruoathan eivät juurikaan aiheuta mitään vatsatauteja, mutta salaatteja yms. kypsentämätöntä ruokaa kannattaa välttää. Me emme mahapöpöjä napanneet, käsihygienian ja ruokakontrollin avulla.

Matkavinkkejä Marrakechiin ja Marokkoon:

1) Älä ota vastaan apua, jos et sitä itse pyydä. Medina ja muutkin paikat kuhisevat ystävällisiä avunantajia, jotka voivat pyytää suuria summia ihan vain neuvottuaan vaikka, missä suunnassa Jemaa el-Fnaa on. Samoin paikalliset pikkupojat voivat luvata vievänsä sinut jonnekin ja eksyttävät sinut tahallaan, jolloin joudut maksamaan päästäksesi taas ihmisten ilmoille.

2) Älä hermostu, vaikka eksyt. Medina on sokkeloinen, mutta alueena pieni, ja ei ole riskiä että jäät sinne lopullisesti pyörimään; ulos pääsee aina. Kartta ja tarkat silmät ovat avuksi kadunnimien ja sijainnin erottamisessa.

3) Opettele tinkimään. Nyrkkisääntöinä olen kuullut, että tavaran arvo on oikeasti 10-20% myyjän ensin pyytämästä hinnasta. Myyjät ovat tottuneita tinkimiseen, turisti taas ei, ja helposti voit kokea, ettet kehtaa sanoa ei, tai et kehtaa tinkiä liian alas hintaa. Tätä seikkaa myyjät hyödyntävät.  Punnitse aina kahta asiaa: paljon olisit valmis maksamaan siitä koto-Suomessa, ja paljon olisit valmis maksamaan siitä maassa, jossa ihmisten tulotaso ja tavaroiden hinta on 10-30% omasta tulotasostasi?

4) Kävele pois. Jos hintapyyntö ja tarjouksesi eivät kohtaa, voit aina sanoa ei kiitos, ja kävellä pois. Tämä saa myyjän juoksemaan luoksesi ja hieromaan kauppaa toivomassasi hinnassa.

5) Tunnista krääsä ja arvokas käsityö. Krääsäkauppiaita on, ja voit päätyä ostamaan aitoa marokkolaista käsityötä, joka on tehty tehtaassa Kiinassa. Sanotaan nyt, että panamahatun jos ostat, se todennäköisesti ei ole soukissa väännetty. Näistä ei pidä maksaa enempää kuin mitä maksaisit esim. Thaimaassa tai vastaavassa paikassa. Oikean käsityön arvoa sen sijaan on vaikeampi määrittää, mutta älä loukkaa myyjää yrittämällä tarjota pohjahintaa jostain oikeasti vaivalla tehdystä! Tällöin myyjä voi kieltäytyä kaupankäynnistä kokonaan, joskin se on harvinaisempaa. Voit tällöin myös maksaa sen pari euroa "liikaa", se ei ole sinulle iso raha, mutta myyjälle on.

6) Taksit. Takseja Marrakechicca ja ympäristössä on kahdenlaista; petit taxi ja grand taxi. Ensimmäinen on kaupungin alueella liikkuva, pieni auto ja isompi, grand taxi, jon taxin ja bussin välimuoto. Grand taxit ovat ikivanhoja kuusipaikkaisia Mersuja, jotka lähtevät liikkeelle vasta kun auto on täynnä. Nämä taxit menevät myös kaupungin ulkopuolelle. Jos haluat grand taxilla liikkeelle ennen sen täyttymistä, riittää kun maksat kaikkien kuuden paikan hinnan! Me toimimme näin retkellämme vuoristokylä Imliliin. Ja muista TINKIÄ! Google tietää, mitä kannattaa maksaa mistäkin reitistä, joten kannattaa tarkistaa nykyinen hintataso sieltä.

7) Älä välitä peräänhuutelijoista. Vaalea nainen herättää aina huomiota, mutta älä alennu huutelijoiden tasolle vaan jätä heidät omaan arvoonsa. Tätä voit välttää pukeutumalla asiallisesti, niin ja muista, että pyhempiin paikkoihin - jos niihin edes ei-muslimi pääsee- kannattaa laittaa se päähuivikin päälle.

8) Opettele juomaan minttuteetä, sitä juodaan AINA ja KAIKKIALLA. Aamiaisella juot minttuteetä. Kaupan hieromisen yhteydessä juot minttuteetä. Illalla - minttuteetä. Minulla oli onneksi parempi puolisko, jonka laitoin juomaan tarjottua teetä, koska itse en siedä yhtään mitään teetä. Kieltäytyminen ei ole maailman kohteliainta, mutta jos tee ei mene alas, keksi jokin uskottava syy niin pelastat tilanteen. Tai sitten sippaiset sitä edes vähän, jopa minä yritin välillä. ;)

9) Ole varovainen kuvaamisen kanssa - voit joutua maksumieheksi. Ainakaan Marokossa muslimit eivät lähtökohtaisesti pidä kuvan kohteeksi joutumisesta, tai vähintään kokevat, että siitä pitää saada vaivanpalkka, joten ole kuvatessasi varovainen ja kuvaa mahdollisimman "yleisluontoisesti." Jemaa el-Fnaa-aukiolla ei parane kuvata käärmeenlumoojia tai apinamiehiä ellet halua heitä niskaasi vaatimaan maksua kuvauksesta. Monet suuttuvat, jos eivät saa mahdollisuutta maksun nyhtämiseen - esimerkiksi jos onnistut kuvaamaan jonkun liikkuvasta bussista käsin. Minäkin koin tämän kerran, kun joku aasirattailla istuva mies yritti huutaa kun kuvasin ihan yleisesti kadun vilskettä.

10) Älä pelkää. Marokko on varsin turvallinen paikka, ja emme pelänneet vaikka kuljimme usein turistialueiden ulkopuolella, paikallisten seassa. Sotkuista siellä monesti on, köyhiä polttamassa roskia tynnyrissä, kulkukoiria vaeltamassa, mutta ei niistä sinulle haittaa ole, jos vain olet fiksusti. Jos haluat tehdä itsesi näkymättömäksi, pukeudu peittävästi ja kulje määrätietoisesti eteenpäin. Kartan kanssa pyörivä ja haahuileva turisti on aina helppo kohde!