SHOPPAILIJAN SYNTILISTA - MITÄ OSTIN 3 KUUKAUDEN AIKANA

Oletko löytänyt itsesi joskus ihmettelemästä, mihin rahasi ovat kuluneet, vaikka tuntuu ettet ole edes ostanut mitään? Oletko konmarittanut kaappisi vain huomataksesi, että pian ne ovat taas täynnä tavaraa? Jos vastauksesi on kyllä, ei hätää: et ole ainoa.

Pidin itseäni aiemmin melko hyvänä rahankäyttäjänä enkä pitänyt sen kummoisempaa kirjanpitoa menoistani, etenkään kun minulla ole ollut tilanteita joissa rahat olisivat olleet täysin loppu. Kiinnitin kuitenkin jossain kohtaa huomiota siihen, miten tilin saldo aina tahtoi huveta ilman, että tiesin syytä siihen. Tavaraakin tuntui kertyvän, vaikka olin pyhästi luvannut olla sitä liiemmin hankkimatta.


Päätin ottaa selvää menoistani ja aloin pitämään listaa niistä. Kirjasin ylös sekä pakolliset menot että elämyksiin ja ostoksiin kuluneet rahat. Kolme kuukautta tuntui sopivalta ajalta siihen, ja olin täysin vakuuttunut, että lista jää ostosten osalta lyhyeksi, enhän minä juuri koskaan osta mitään. Pojat, kuinka väärässä olinkaan! 

Keräsin hankkimani tavarat kokeilun päätteeksi yhteen ja kuten huomaatte, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tai luku tuhat euroa, joka näihin esineisiin kului. Sisustus on näytellyt pääosaa ostoksissa sillä suunnittelen jo kovasti tulevaa kotia, ja uudet tuolit ahmaisivat leijonanosan summasta. Toinen kalliimpi hankinta oli objektiivi kameraan, mutta yllättävän paljon rahaa pienemmätkin ostokset imivät. Pienistä puroista kertyy iso virta-sanonta ei todellakaan ole tuulesta temmattu! Kolmen kuukauden kokeilu sai minut oivaltamaan paremmin monta asiaa, joista tarkemmin alla.



1. Sain kokonaiskuvan siitä, kuinka paljon minulla keskimäärin rahaa kuluu ja mihin sitä kuluu.

2. Pystyin erottelemaan pakollisten kulujen osuuden vapaavalintaisista kuluista, ja elämyksiin käytetyn rahan tavaroihin käytetystä. Kun oma kulurakenne on selvillä, on elämää helpompi suunnitella: voi tehdä realistisia säästötavoitteita, varautua elämänmuutoksiin, pohtia osa-aikatyön mahdollisuutta jne.

3. Näin myös, millaisia asioita ostan. Käydessäni listaa läpi jouduin kohtaamaan jokaisen ostoksen ja punnitsemaan sitä uudelleen. Olisinko nytkin ostanut tämän? Onko tätä tullut käytettyä? Erityisen hyödyllistä tällainen pohdinta on silloin, jos on kaltaiseni tuuliviiri joka haluaa oppia tajuamaan paremmin mitä tarvitsee ja mitä ei. Olen sivunnut aihetta aiemmin täällä.

4. Huomasin selkeästi kuinka paljon saan rahaa säästöön suhteessa siihen, kuinka paljon sitä kulutan. Kokeilun aikana säästöön ja sijoituksiin kilahti 2600 euroa, eli jokaista tavaroihin käyttämääni euroa kohden säästin 2,6 euroa. Tällaisen suhdeluvun kun saisi aina pidettyä yllä, kertyy säästöihin mukavasti pahan päivän varalle!


Itselleni jäi tästä sen verran hyvä fiilis, että olen jatkanut menojen kirjaamista nähdäkseni, millaisia eroja syntyy tulevien neljännesvuosien osalta. Tämä metodi ei varmasti sovi kaikille, mutta jos olet niitä jotka rakastavat muistiinpanojen tekemistä ja haluat päästä omasta taloudestasi enemmän selville, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka lyhyemmältäkin aikaväliltä! Mikäli talousasiat muutenkin kiinnostavat, on blogissa luvassa tälle vuodelle juttua mm. edullisesta sisustamisesta, matkustamisesta pienellä budjetilla, oman talouden hallinnasta sekä säästämisestä ja sijoittamisesta ilman että elämä menee kituuttamiseksi. :)

10 comments

  1. Mielenkiintoista analyysiä. Näitä on mukava lukea ja miettiä samalla omia ostoksia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon kommentistasi! Mukavaa jos postaus herätti ajatuksia. :)

      Delete
  2. Talous-postaukset on mielenkiintoisia ja luen näitä mielelläni lisääkin :-) Itse olen pitänyt 4 vuotta exceliä kuluistani. Ja vähitellen olen saanut korjattua omia kulutustottumuksiani ja rahaa menee säästöön/sijoituksiin. Edelleen on kyllä uskomatonta se miten sitä voi unohtaa pari viikkoa sitten ostaman vaatteen/tavaran ja olla aivan hämmästynyt, kun katsoo excelilta edellisen kuukauden kuluja :-D Seuraavaksi pitääkin ruveta tarkastelemaan säästetyn ja kulutetun rahan suhdetta.

    Sini

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Sini ja kiva kuulla, että koit tämän mielenkiintoiseksi! Luvassa on jatkossa paljon lisää, ja juurikin käytännönläheisestä näkökulmasta. :) Tosi hienoa, että olet pitänyt jo noin kauan kirjaa menoistasi ja vieläpä saanut muutettua sen konkreettiseksi hyödyksi elämässäsi! Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin! Ja se on kyllä niin totta, että ilman ylösmerkitsemistä monet tavarat vain katoavat kodin syövereihin...

      Delete
  3. Kiva ja mielenkiintoinen postaus! Oonko kauhee, jos ensimmäinen ajatus oli, että "money well spent!" :D ? Näyttää nimittäin tosi tyylikkäiltä ja ihanilta ostoksilta - toi asetelmakin on kaunis. :D

    x Charlotta
    http://charlottaeve.com/fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha et ole kauhee! Kieltämättä tuon tavarakasan (jota pitkään aseteltiin, heh) ihailu aiheutti suurta tyydytystä allekirjoittaneelle, etenkin kun osa oli hyviä kirpputori- ja tarjouslöytöjä. :)

      Delete
  4. Hyvää pohdintaa! Itsekin yritän jälleen kerran seurata kulutustani. Ja tein jopa suuripiirteisen budjetin vuodelle. Olen vuoden aikana mm. kokopäiväisenä opiskelijana, kokopäivä työssä ja osa-aikaisena työssä + opiskelijana. Vyötä pitää siis kiristää aikaisemmasta…

    Säästämäsi 2600 euroa 3 kk on noin 870 euroa kk. Se on todella hyvä säästöön jäänyt summa. Sinulle on jäänyt myös jotakin konkreettista käteen ostoksista ja luultavasti olet ainakin osaan ostoksista edelleen tyytyväinen. Osa ostoksista menee vikaan, vaikka kuinka pohtisi etukäteen – ainakin minulla:) Luultavasti kulujen seuraaminen on hieman jo nyt vähentänyt kulutustasi tai ainakin olet pohtinut asiaa hieman tarkemmin kaupassa ollessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei ja kiitos paljon kommentistasi! Todella mielenkiintoista kuulla sinunkin budjettimietelmistäsi. Siinä onkin hommaa jos tulot vaihtelevat kuukaudesta toiseen ja kuitenkin oma talous pitäisi saada pysymään tasapainossa: budjetointi varmasti auttaa sinua siinä!

      Ja juu, yllätyin itsekin miten hyvin säästöön oli jäänyt, suurin osatekijä luultavasti oli se, ettei tuolle ajalle osunut matkoja jotka ne aina pienentävät summaa. Olen kyllä suurimpaan osaan tyytyväinen, mutta kyllä tämä saa miettimään ostoksia sen verran paljon, että toivon hutien vähenevän ajan kanssa ja kokonaisostosten määrän myös sitä myöten. :)

      Delete
  5. Ihanat ostokset! Todennäköisesti kaltaisesi esteetikko saa tavarat myös myytyä tarvittaessa. En olisi kyllä ikinä uskonut, että nuo kaikki edes saisi tonnilla! :)

    ReplyDelete
  6. Talous postauksista luen lisää postauksia. <3 kiitos inspiratiosta!

    ReplyDelete