Pariisiin lähtö oli elämäni ensimmäinen oikeasti spontaani matka. Kyseessä oli tyttöjen viikonloppu ja myös ensimmäinen matkani ilman miestä, joten jännittihän se vähän, etenkin kun ostin lentoliput vain muutamaa tuntia ennen lähtöä enkä ollut ehtinyt suunnitella mitään. Onneksi seurueellemme oli tiedossa majapaikka erään pariisilaisettaren luona ja muutenkin odotimme viikonlopulta lähinnä kaupungin tunnelmaan pääsemistä ilman sen erikoisempaa ohjelmaa.
Kesäinen Pariisi oli lämmin, ruuhkainen ja ennen kaikkea positiivinen yllätys! Turistimassoista huolimatta kaupunki on kaunis, historiallinen ja niin täynnä kaikkea, ettei viikonloppureissussa kannata edes yrittää kiertää nähtävyydestä toiseen. Keskityimme siis nauttimaan kauniista maisemista, ihailemaan rakennuksia ja istumaan tuntitolkulla kadunvarsiravintoloissa, viinipulloja tyhjentäen.
Kävimme myös Montmarten kukkulaisessa kaupunginosassa, josta pääsee näkemään kirjaimellisesti Pariisin kattojen ylle. Hämmästyttävää, miten valkoinen kaupunki voi olla! Niin, ja onhan sitä Amélietakin kuvattu siellä...
Sunnuntaina suurin osa kaupoista oli kiinni, mutta Marais'sta löysin pikkukatuja auki olevine liikkeineen, joukossa muutamia lemppareitani. Illasta suuntasimme Tuileries'n puistoon nauttimaan piknikeväitämme ja nauttimaan auringonlaskusta. Piknik se on niin paras tapa nauttia elämästä missä tahansa! Kävimme myös viereisessä tivolissa missä uskaltauduimme kummitusjunaan. Voi sitä huutoa kun siellä olikin eläviä pelottelijoita jotka tarttuivat hiuksista kiinni! Hyvin käytetyt viisi euroa. :)
Kaiken kaikkiaan viikonloppu tyttöjen kera oli antoisa ja olen kiitollinen, että sain vihdoin nähdä tämänkin eurooppalaisen pääkaupungin; tänne pitää palata joskus! Paris, you were good to me. ♡
Pariisilaisetar VS pariisitar...
ReplyDeleteKiitos! Tarkkasilmäisten lukijoiden avustuksella voin olla huoleti sillä kaikki kirjoitukselliset virheet tulevat korjattua ripeästi. :)
Delete